En osaa pysähtyä, en osaa olla hiljaa

Mulla on käytössäni miljoonia sanoja ja päässä satoja ajatuksia, mutta edes miljoonat sanat ei riitä saamaan kaikkea ulos. En osaa jäsentää mun ajatuksia, en saa niitä järjestykseen, niissä ei ole mitään järkeä.

Koko kroppa käy ylikierroksilla, jos pysähdyn en osaa olla. Pitää liikkua koko ajan, vähintäänkin jalat vipattaa tai kädet käy siellä täällä. Pysähtyminen ei ole vaihtoehto.

Äää... Miksimiksimiksi?

Pää räjähtää. Ei samalla tavalla kun yleensä, ei sillä etten kestäisi olemista. Pää räjähtää koska se on liian täysi. Täysitäysitäysi. Ei huonoista jutuista, vaan jutuista ylipäätänsä. Pitää puhua, höpöttää, selittää. Muut ei pysy perässä, muut ei ymmärrä. Saatan huutaakin jos innostun liikaa.

Tiedän miten tässä käy. Ehkä voisin syödä lääkkeitä ja nukkua. Mutta en halua lääkitä nukkumistani ja jos en lääkitse en myöskään nuku. Nukkuminen on ajantuhalusta. Olis niin paljon muutakin tekemistä. Mutta ei sillä, ei mua kyllä väsytäkkään. Jos pari tuntia yössä niin ehkä se riittää.

Tekis mieli lähteä rullaluistelemaan, tiet on putsattu. Viime kesänä luistelin vaan kerran. Ehkä tänä vuonna enemmän.

Tarvitsen keskustelukumppanin. En jaksa olla hiljaa, en halua olla hiljaa, halun puhua. Puhuapuhuapuhua.

Hihi... Btw, kesä tulee :))

Kesää odotellessa, ei voi tietää mitä tapahtuu

Viime viikon keskiviikkona oli lähellä ettei henki lähtenyt. Siitä asti olen ollut jotenkin hajalla. Jos olisin keskiviikon jälkeen ollut kertaakaan humalassa olisin jo varmaan tappanut itseni. Ajatus kulkee ja kuoleman halu on kova. Haluan pois, kauas, jonnekki missä on helpompi hengittää. 

En mä selvinpäin uskalla tehdä mitään. Nyt en voi sanoa enää muuta kun että jos kesällä olot on samoja ni humala lopulta vie ja sen pituinen se.

Mä en osaa enää. Mä en pysty enää. Ja mä en tiedä enää mitä mä teen. 

Tiedän olevani toivoton tapaus, ei mua voi enää auttaa :(

Mitä pitäis tehdä?

Nyt on kova huoli. Nimittäin omasta voinnista.

12 päivää sitte alotin taas juomisen ja niistä 3 oon ollu selvinpäin, pakon edestä. Torstaina ja sunnuntaina jorvissa taas. Koko jorvin psyk. puoli on musta kamalan huolissaan. Millon se vetää hengen iteltään, kännissä.

Tän viikon ravaan sitte tapaamisissa. Huomenna jorvissa, keskiviikkona on kaksuuntasen ryhmä ja perjantaina lääkäri. Jos sitä rupeais taas syömään lääkkeitä.

Ryyppääminen taas. En mä tiedä... Ajatus selvinpäin olemisesta on melkein mahdoton vaikka mä tiedän että se olis paras ratkasu. Ahdistaa.

Koulusta ajattelin ottaa hetkeks keskeytyksen ja jatkaa sitten kun olen vähän hoitanut itteäni kuntoon. Mut en mä sitä sen takia tee et voisin ryypätä lisää, vaan sen takia että stressitaso pitäis saada pienemmälle.

Mä oon edelleen niin hukassa... Voiks joku kerto mitä mun pitää tehä?

Hukassa

Se ois sitten torstai.

Krapulan merkeissä on tämäki päivä alkanu. Polvet mustelmilla ja muistikuvia hyvin vähän. Muistan vaan että oltiin kaverin kanssa vähän rähinä päällä ja vähän joka ikinen meinas saada mustelmia. Poliiseja pelättiin mutta ei ne koskaan tullu :)

Stressaa... En oo vieläkään löytäny työharjottelupaikkaa ja mun pitäis alottaa jo ens viikolla. Tästä ei nyt taas tuu yhtään mitään. :/ Siis koulu ei vaan oo mun juttu. Tai no jaa... tarjoilija ei oo mun juttu. Kelasin opiskella tän nyt loppuun ihan vaan koska äiti odottaa mun valmistumista (ja kyllä mä itekki haluaisin jonkun tutkinnon). Mutta kun mä vuoden vaihteessa muutan espoosta vittuun (ainaki näillä näkymin), niin lähen varmaan opiskelemaan sen lähihoitajan loppuun mikä aikoinaan jäi kesken. Tai jotain.

Emmä tiedä vittu. Koko tulevaisuus vaan stressaa ihan kamalasti. Musta tuntuu et oon taas semmonen 15-vuotias nuori joka on täysin hukassa koko elämänsä kanssa. Mutta niinkun me mun login kanssa puhuttiin ni oon tainu olla aina hukassa, joskus vaan enemmän ja joskus taas vähemmän.

Ääh... Ajatus taas juoksee eikä ite pysy perässä :(

Rauhallisin mielin eteenpäin kunnes osaan pian lentää

Istun kirjaston takana tupakalla. Aurinko paistaa ja ilma on lämmin lukuunottamatta pientä tuulenvirettä. Suljen silmät ja oloni on rauhallinen. Tunnen onnellisuutta, se tuntuu hyvältä. Lipputankojen narut hakkaavat äänekkäästi. Ääni on turvallinen.

Tiedän manian tulevan. Se alkaa hitaasti mutta räjähtää jossain vaiheessa käsiin. Tiedän sen. Tiedän sen koska kirjoitan. Masentuneena on vaikeampi kirjoittaa.

Juoksin yöllä. En pidä urheilusta mutta yhden aikoihin vaihdoin vaatteet, nappasin kuulokkeet pöydältä ja lähdin lenkille. Juoksin paljon. Halusin kokoajan lopettaa, kroppani ei kestänyt sitä. En ole urheillut aikoihin ja olen tappanut keuhkojani ahkerasti. En jaksanut. Mutta pakotin itseni jatkamaan. Vielä vähän, ihan vähän vaan. Jatkoin, jatkoin ja jatkoin. Kidutin itseäni, taistelin. Vedin itseni äärirajoille asti.

Lopetin lääkkeet aikoja sitten. Joskus helmikuun alussa humalassa otin lääkkeet käteen ja viskoin niitä sinne tänne. En halua turruttaa aivojani, en halua lihoa enempää, en vain halua. Ei maniani kuitenkaan johdu lääkkeiden pois jättämisestä (tai voihan sekin olla yksi syy, en tiedä), se johtuu keväästä... niin ja kannabiksesta tietenkin.

Mutta ei se haittaa. Vaikka tiedän että tästä ei seuraa mitään hyvää, en halua lopettaa nyt. Olen kaivannut tätä oloa, euforiaa. Sairauteni on toisinaan paras ystäväni, toisinaan suurin viholliseni. Tälläkertaa se on kuitenkin ystävä. Ja hyvä ystävä onkin.

Eteenpäin vain. Aurinko paistaa :)

21 päivää juomatta, 13 täysin pihalla

Maanantai aamu. Oloni on euforinen. Vauhtia riittää. En halua pysähtyä.

Olen ollut viimeiset 13 päivää täysin seipäässä. Tänään on ensimmäinen selväpäivä ja sekös pelottaa. En ole juonut mitään. Olen polttanut kannabista 13 päivää, keskimäärin kolme kertaa päivässä, joskus enemmän, joskus vähemmän.

Minun piti pajauttaa vain pari kertaa mutta juttu karkasi käsistä. Puolessa välissä en uskaltanut enää lopettaa koska tiesin että heti kun lopetan, rupean saamaan paniikkikohtauksia. Mitä pidempään poltan, sen kauemmin ne pysyvät poissa. Nyt ei ole muuta odotettavaa kuin ne.

Menin alkoon tänään. Kiertelin hyllyriveillä surullinen ja mietiskelevä ilme kasvoillani. Meinasin tarttua siihen viinapulloon mutta lopulta päädyin jättämään sen hyllylle. Lopetin antabuksen aikoja sitten. En vain kerro sitä ystävilleni koska viimeksi antabusta syödessäni joka kerta kun edes harkitsin sen pois jättämistä, ilman mitään tarkoitusta juoda, sain jo silloin hirveät moraalisaarnat. Jos voin olla ilman antabusta, minkä ihmeen takia pistäisin maksani kärsimään turhaan. Kumpi on vaarallisempi maksalle, alkoholi vai antabus? En tiedä.

Saikku loppuu kohta. Pitäis löytää työharjottelupaikka, mutta mulla ei ole aavistustakaan että mistä.

Humala, hätä, viha ja antabus

Käsi paketissa. Niin että mitäs vittua taas.

Maanantai aamu kello 8.30 olen työharjottelupaikassa johon käyn vain kertomassa että opettajani sanoi sen olevan liian pieni. Poistun sieltä, hyppään bussiin ja menen leppävaaraan. Hetkeäkään miettimättä olen kaupassa kassalla kello 9.00 kädessä kaksi olutta. Niinkun aina "vaan kaks". Jäikö se siihen? Ei. Pitkin päivää join, join ja join. Häivyin leppävaarasta. Menin sinne minne aina. Kolmen jälkeen olen käynyt huutamassa järkkäreille. Pyysin myös apua. Koska 2 promillen humalassa hätäni oli aito. Jouduin putkaan. Putkassa otin yhteen seinän kanssa ja voitte arvata kumpi voitti.

Putkasta jorviin. Siellä odottelin lääkäriä. Näin lääkärin mutta minun olisi pitänyt jäädä labrat ottamaan. Jäinkö? No en. Häivyin jorvista, hyppäsin bussiin ja menin kivenlahteen. Siellä ostin lisää kaljaa ja näin erään ystävän jolle hain pullon valdemaria. Juotiin vähän aikaa, kunnes häivyin taas. Sinne minne aina. Kävin huutamassa TAAS järkkäreille, mutta tälläkertaa poistuin paikalta itse.

Istuessani maassa juna-asemalla pari ystävääni löysi minut. He halusivat saattaa minut junaan. Meinasin hypätä junan alle. Joku sivullinen soitti poliisin. Poliisi sanoi näin: "sä oot vaan keskenkasvunen kakara joka haluu pelkästään huomiota." Kyllä, espoon poliisi on aina yhtä mukava mua kohtaan. Sitten taas mentiin, lanssilla jorviin. Siellä olin sitte 6 tuntia lepositeissä, kunnes pääsin kotiin.

Semmonen seikkailu. Palatakseni ensimmäiseen lauseeseen, aamulla rannettani särki. Menin terveyskeskukseen. Ranteeni on murtunut siitä seinän hakkaamisesta.

Hyvä minä.

Alotin tänään taas antabuksen. Olen liian vihainen itselleni.