Tulin takaisin ja kerrottavaa on PALJON!

I'm back - Olen selkä

Monta kuukautta on mennyt ja en ole saanut blogin kirjoittamisesta sitä mitä joskus sain. Nyt kuitenkin palasin. Näiden kuukausien aikana on tapahtunut paljon, paljon ja paljon.

Koulu alkoi syyskuussa. Helppoahan ei koulunpenkille palaaminen ollut, mutta olen yrittänyt koko ajan. Tutustuin uusiin ihmisiin vaikka alkuun olin koulussa aika yksinäinen (sekös ei mulle mitenkään uutta ollut), mutta ei sekään yksinäisyys kauaa kestänyt. Koulunkäynti oli syksyllä ihan ok, vaikka lintsasin paljon koska halusin ryypätä. Lokakuun puolessavälissä alkoi jo ensimmäinen työharjottelu joka sitten oli kahvilassa. Sekin meni aluksi hyvin mutta kalja voitti. Neljässä viikossa tapahtui paljon ja lopulta mut potkitiin pois koska mulla oli liikaa poissaoloja, musta silmä, enkä kuullemma muutenkaan ollut tarpeeksi aktiivinen. Sen jälkeen vaihdoin kahvilaa joka lopulta päättyi huonosti, mutta siitä tuonnempana.

31.10.2013 on kertomisen arvoinen tarina vaikka en sitä hirveän hyvin enää muistakkaan. Jokatapauksessa olin lentänyt humalani johdosta ulos tästä samaisesta kauppakeskuksesta josta olen ennenkin kertonut. Ulkona seistessäni näin erään ystäväni istuvan itkusilmässä eräässä nurkassa sisällä ja kukaan muu ei tehnyt mitään. Mietin pitkään menenkö sisään ystävän luokse vai jäänkö ulos. Tietenkin menin sisään, en halunnut hänen itkevän yksin. Siinä sitten eräs järjestyksenvalvoja käskee minun poistumaan ja minä huudan että odottaa hetken. Lopulta poistuin kauppakeskuksesta ja lähdin kiertämään sitä ympäri. Tämä sama järjestyksenvalvoja seuraa minua kokoajan ja minä kävelen kokoajan ajattelematta yhtään mihin. Lopulta päädyin erääseen rappuun kauppakeskuksessa ja järkkäri otti minusta kiinni. Paini saatiin aikaiseksi ja lopulta olin raudoissa. Ensin kävelen ihan kiltisti kahden järjestyksenvalvojan kanssa mutta pian nostan jalat pystyyn ja olen taas maassa, uusi paini. Jalat rautoihin myös. Kopissa teen sitä mitä teen aina, hakkaan päätä, seinään, sitten lattiaan, ihan vain koska en enää kestänyt niitä oloja jotka valtasivat minut kokonaan. Lopulta sain kolmannet raudat niiden käsien ja jalkojen rautojen väliin. Koppiin tuodaan myös eräs spurgu joka on paininut järkkäreiden kanssa. Pian minä olinkin pöydällä mahallani. Siinäkin yritin hakata päätä ja heittäytyä pöydältä alas, mutta se ei onnistunut. Lopulta lähdin putkaan. Putkassa tappelin seinän kanssa, seinä voitti. Käsi oli vähän hajalla sen jälkeen. Pyysin poliiseilta apua, mutta he eivät ymmärtäneet pahaa oloani. Heillä ei selvästi ollut minkäännäköistä käsitystä siitä missä mennään. Lopulta yritin kuristaa itseni omaan paitaan (tiedän, ihminen ei voi kuristaa itseään). Hetken olin lepositeissä kunnes jouduin jorviin. Siellä vietin yön ja aamulla lähdin kotiin kamalan moraalikrapulan kera.

Tästä kuukaus eteenpäin, hajosin uudestaan. Olin viikon ollut uudessa harjoittelupaikassa ja seuraavana maanantaina hain saikkua koska en vaan jaksanut. Menin ryyppäämään sinä maanantaina kunnes hajosin. Halusin kuolla, halusin pois, en enää osannut olla. Juoksin karkuun huolestuneita ystäviäni, kunnes eksytin heidät. Perääni oli soitettu poliisi. Istuin maassa käärimässä tupakkaa kun puhelimeni soi.
"Espoon poliisista ... iltaa, Sirpa missä sä olet?"
"Mitä se sulle kuuluu?"
"Kyllä se vähän kuuluu"
Näen poliisiauton ajavan paikalle.
"EI VITTU!!"" huusin ja yritin juosta karkuun toinen poliiseista lähtee perääni ja saa minut tietenkin kiinni. Itken heille kuoleman haluni. Lopulta minut toimitetaan taas jorviin. Jorvi lupailee minulle kamalasti osastopaikkaa kunhan tulen selvinpäin, koska he eivät voi auttaa minua kun olen humalassa. Lopulta menen kotiin.

Seuraavana keskiviikkona palaan jorviin selvinpäin. Pyydän osastopaikkaa mutta saan sanat "hoidon tarvetta ei nyt ole, mutta mä määrään sulle zyprexaa ja tenoxeja" Poistun jorvista resepti kädessä, mutta kellään ei ole aavitusta mitä tulee tapahtumaan.

Seuraavana päivänä, torstaina 28.11. juon taas. Juon koko päivän. Päivä on ihan hyvä. Itseasiassa liian hyvä, överi hyvä, onnellinen. Istun kavereideni kanssa taas kauppakeskuksessa, laulan ja olen vain onnellisella tuulella. Poistun tupakalle ulos. Ulkona seisoskelen kaiteen päällä edelleen lauleskellen. Hyppään kaiteelta alas ja menen sisään erääseen kauppakeskuksen rappuun. Kiipeän portaita ylös ja kun pääsen ylimpään kerrokseen en tiedä mitä tapahtuu. Nousen kaiteen yli, mutta vaikka pudotus on monta kerrosta välissä on metallinen kehikko joten se estää minua. Tulen alas kaiteelta, avaan oven joka johtaa kauppakeskuksen ylimpään kerrokseen. Ylimmässä kerroksessa on vain pankit, hissit, kaide jonka toisella puolella on uloke tekokasveja varten. Seison hetken ylhäällä hengitellen syvään. Näen alhaalla toimintaa. Kolme järjestyksenvalvojaa juoksee hissejä kohti, tiedän että minun on toimittava nopeasti. Heitän laukkuni kaiteen yli. Ponnistan maasta vauhtia ja kiipeän itse myös tähän tekokasvien viereen. Minulla on hetki aikaa vetää vielä henkeä. Joku huutaa alhaalla "EI VITTU". Päästän ensin toisen käden irti. Järjestyksenvalvojat tulevat hissistä ja juoksevat rappuun jossa olin ensiksi. Yksi heistä kääntyy ympäri, kohtaan hänen katseen, enkä vain kykene päästämään irti. Minut revitään pois kaiteen luota ja olen pian taas kopissa. Huudan haluavani putkaan tälläkertaa, mutta se ei ole kenenkään meidän päätettävissä, poliisi päättää sen. Kun poliisi saapuu saan paniikkikohtauksen. Toinen poliisi käskee minun lopettaa, iskee leukani kiinni ja käskee hengittää nenänkautta. Siinä vaiheessa meinaan tukehtua. Kun odotamme ambulanssia repeän hirveään nauruun. Nauran vain, nauran, nauran ja nauran. En osaa lopettaa. Lanssissakin vielä nauran ja poliisi joka on turvaamassa kuljetusta katsoo minua kuin hullua. Olen jorvissa TAAS. Odotan lääkäriä eräässä pienessä huoneessa jossa on sohva ja pari tuolia. Käytävällä on hoitaja ja vartijat. Makoilen sohvalla pääalaspäin ja vilkuttelen ohikulkijoille. Lopulta päätän tehdä kuperkeikkoja joten aloitan sohvalta, ponnistan seinästä vauhtia ja yritän onnistua tekemään kuperkeikan takaperin lattialle, lennän vain naamalleni. Nauran taas aivan hysteerisesti ja haluan jatkaa kuperkeikkojen tekoa, lopulta yksi vartija ei anna minun tehdä niitä vaan uhkailee minua lepositeillä. Lääkäri saapuu ja hän huutaa minulle. En ymmärrä miksi, mutta minä vain nauran hänelle. Hän sanoo kirjoittavansa M1-lausunnon ja nauran edelleen. Kun lääkäri on häipynyt nousen seisomaan, ajattelen lähteä karkuun, mutta tiedän että se ei onnistuisi joten unohdan sen idean.

Aamulla herään jorvin osasto p3 josta minut siirretään p2, siellä vietän vain neljä päivää ja pääsen kotiin. Olin kuitenkin pakkohoidossa sekamuotoisen jakson vuoksi. Sieltä poistun taas reseptit kädessä. Deprakine, Sycrest ja Antabus. Lääkkeillä mieliala tasattiin, palasin kouluun ja olin 2 kuukautta juomatta. Ryhdyin taas juomaan, mutta tein säännöt itselleni. Vain viikonloppuisin, omilla rahoilla, eikä todellakaan enää ikinä julkisilla paikoilla.

Nyt on mielialanousussa ja sekös pelottaa. Mutta kattellaan. Tällasta mun elämään. Yritän palailla takaisin blogimaailmaan, ainakin vähän kerrallaan.