En ymmärrä. Mutta en tunne katkeruutta, en vihaa, en ajattele mitään pahaa. Jos rakkaus vaatii päästämään irti, minähän päästän. Jos elämäni tärkeimmällä ihmisellä on hyvä olla, se riittää minulle. Toki se sattuu, tuntuu kamalalta, tietenkin, mutta minä olen vahva. Jos rakkauden eteen täyttyy vuodattaa kyyneliä, minä vuodatan ne ylpeänä.
Hän tietää, minä olen aina puhelimen päässä häntä varten. Minä tiedän että hänkin on aina siellä minua varten.
Minä olen kasvanut ihmisenä, olen oppinut paljon. Olen kiitollinen. Vaikka olen hajottanut muun elämän antaakseni kaikkeni ja enemmän, voin ainakin korjata niitä asioita. Voin korjata korjattavissa olevat ystävyyssuhteet, voin ottaa sen ajan takaisin minkä menetin koko muusta elämästä. Teen koulun kunnialla loppuun ja yritän hoitaa raha-asiat johonkin kuntoon. Kerrankin, ensimmäistä kertaa elämässä, minä aijon ajatella hetken vain itseäni, en ketään muuta, koska nyt on vihdoinkin minun vuoroni.
Käännän sivun elämässä. Kirjoitan uuden tarinan. Kävelen eteenpäin ja koskaan en tiedä mitä tulee tapahtumaan.
Ajattelenko kliseisesti, kirjoitanko pelkkiä kliseitä? En tiedä, mutta tältä minusta tuntuu.
Ja tunne on vahva!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti