Se tulee aina uudestaan. Se olo jota minä välttelen, se olo mitä sinäkin varmasti välttelet. Masennus, ahdistus, epätoivo, turhautuminen. Edes auringonpaiste ei pelasta minua tältä. Miksi? Mitä minulle on tapahtunut, mitä minulle on tapahtumassa?
Hulluus on illuusio.
Miksi en saa ajatuksia sanoiksi. En osaa enää edes kirjoittaa niitä. Olen hyvin hyvin jumissa. Tyhjä kuori ja järkytys. Voi kun yhä tahtoisin vaan huutaa mutta siitäkään ei saa muuta kun pahan kurkkukivun.
Menen matikylään, akuuttipsykiatriselle poliklinikalle, vihdoinkin. Onhan sitä odotettu jo vuosia. Ehkä joku osaa auttaa minua ja kertoa minulle muutakin kun niitä itsestäänselvyyksiä joita olen jo kuullut vuosia. Ehkä joku osaa auttaa minua.
Ja yhä edelleen tahtoisin lääkitä itseäni viinipullolla. Näen unia siitä, koen pettymyksiä unissani ja siksi en lääkitse itseäni.
Konkreettisia neuvoja tähän tilanteeseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti