En ollut nukkunut 32 tuntiin. Olin helvetinmoisessa humalassa. Minuun sattui. Istuin kauppakeskuksen rappukäytävässä. Viilsin, puhelimen takakuorella. Ystäväni soittaa. Hän tulee, haluan puhua hänen kanssaan. Samaanaikaan yhdestä suunnasta tulee järjestyksenvalvojat, toisesta suunnasta poliisi. En muista tilannetta kunnolla. Viilsin taas. Hetki meni ja ne olivat käsissäni kiinni. Yritin rimpuilla. Huusin, itkin, itkin lisää. Pelkäsin ihan helvetisti. Pian olin lanssissa taas kerran, suuntana jorvi.
Katsoin niitä ihmisiä. Oikeasti sairaita ihmisiä. Leikkauksia, leikkaushaavoja, erilaisia tauteja, rikkinäisiä raajoja. Ja sitten on minä! Minä, kauppakeskuksen itsemurhatyttö. Odotin lääkäriä. Odotin, odotin ja odotin. Olen jo tottunut odotteluun. Kun kävin tupakalla, olisin halunnut häipyä, meinasin. Mutta tiesin että jos lähden, pian ovat poliisit perässä. Pelkäsin koko tilannetta. Puhalsin 1,05 eli aikaisemmin olen ollut ehkä jopa reilussa kahdenpromillen humalassa. Pääsin lääkärille, hän ymmärsi. Pääsin kotiin.
Mikä tekee minusta sairaan? Kun seison jorvin bussipysäkillä, avaan viimeisen olueni. Ainoa ajatukseni on, lisää kaljaa. Menin kauppaan, ostin lisää kaljaa. Olen sairas, enkä jaksaisi enää olla!
Apua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti