Olen elämäni aikana tuntenut laajan skaalan paskoja tunteita, mutta mikään ei ole ikinä repinyt minua niin pahasti kun se tuska jota tunnen nyt. Se ikävä. Vaikka elämäni on hajalla tällähetkellä, silti mikään ei tunnu yhtä pahalta kun se ikävä jota minä tunnen. Ikävä sen ihmisen luokse.
Näin hänet tänään, vahingossa, yllättäen. Vietin tavallista päivää kunnes näin hänet. Hän oli ihmisen kanssa jota taas en olisi halunnut nähdä. Keräsin itseni, menin pyytämään tupakkaa. Ja sen keskustelun jälkeinen ahdistus, hyi!
Mutta hän ei kaipaa minua tai ainakin taitavasti sen peittää.
Ja sitten asiasta toiseen. Olen kuunnellut muiden huolia, teen sitä päivittäin. Nautin siitä että saan auttaa, mutta toisinaan toivoisin että joku viitsisi tehdä sen saman minulle. Mutta ei, ainoa mitä saan on yksi lause: "Sun pitää lopettaa ryyppääminen"
En tiedä, ehkä pitää vaan keskittyä kouluun. Laskea matematiikkaa. Unohtaa kaikki muu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti