Viiltely!
Minä viillän silloin tällöin. Ennen se helpotti pahaa ahdistusta. Nykyään? Saatan istua sakset kädessä ja vain viiltää. Ilman mitään syytä. Tai oikeastaan vain viiltämisen takia. Uskon että se ei pitkän ajan jälkeen enää tunnu miltään, se ei enää pelasta vaikka ennen se oli ainoa pakokeino.
Kysyin kerran: "Kuka rakastaa tyttöä joka istuu vessanlattialla käsivarret veressä?"
Moni meistä uskoo että ei kukaan. Minä en usko siihen enää. Minä tiedän että näin ei ole.
Eräs päivä tuijotin veistä pöydällä mutta en voinut ottaa sitä koska mies istui vieressäni. En saanut veistä ajatuksistani, tuijotin vain. Mies meni tupakalle ja minä nappasin veitsen pöydältä, viilsin, viilsin ja viilsin. Mies tuli sisään, jätin veitsen pöydälle. Hän katsoi minua hetken, käveli viereeni ja halasi.
Pointti on se että viiltämällä ei saavuta mitään muuta kun arpia käsivarsissa, mutta silti, silti on pakko viiltää. Mutta miksi? Sitä minä en tiedä.
Osaatko sinä sanoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti